sunnuntai, 5. tammikuu 2014

Kuka sua rakastaa eniten?

Tuleva appeni joutui perjantaina sairaalaan. Oli tukos verisuonessa. Jotain stenttejä ne hänelle siellä laittoivat. Jo Perjantaina päätimme, että lauantaina lähdetään puolelta päivin liikenteeseen ja mennään katsomaan häntä. Mukana olisivat Masa, hänen äitinsä, minä ja TT. tiedettiin, että appi suuttuisi paljonkin, jos TT ei mukana olisi. Matkalla sairaalaan mietin paljon, kuinkakohan sairaalassa otetaan vastaan näin iso porukka. Varoittelin Masaa, ettei välttämättä isäänsä näe, kun kuitenkin lähiomaisena on anoppi, joten osaston ovista sisään mentyämme olimme varmoja, että joku tulee sanomaan jotain. Kyseltiin ohjeita ensimäiseltä hoitajalta, joka vastaan tuli, että varmasti mennään oikean sängyn viereen. Nopeasti se appi sieltä löytyikin ja useamman tunnin sielä vietimme häntä jututtamassa ja viihdyttämässä.

Kun taas pääsimme autoon ja kunnolla tien päälle, aloin miettimään sairaaloiden vierailupolitiikkaa enemmän. Vajaa vuosi sitten siskoni joutui auto-onnettomuuteen, jossa oli tuhansia suojelusenkeleitä läsnä. Sairaalassa kuitenkaan tyttöä ei päässyt näkemään kukaan muu kuin äiti (ei edes isä). Aika suurenkin sanaharkan jälkeen me muutkin näimme siskoni pienen hetken ajan, kun häntä siirrettiin osastolta toiselle. 

Silloin tuli sellainen olo, että eikö sairaaloiden mielestä kukaan muu voi rakastaa heidän potilastaan enemmän kuin potilaan tietoihin merkattu lähiomainen. Tai voiko sitä edes mitata? Rakkautta toista ihmistä kohtaan, miten sen mittaa? Kuka saa tulla sairaalaan sua katsomaan ja kuka ei ja onko se juuri se ihminen, kenet SINÄ haluat nähdä? Tiedän, että appeni halusi nähdä TT:n ennemmin kuin vaimonsa. Vaimoa on katseltu jo monta kymmentä vuotta, mutta lapsenlapsi ollut elämässä vasta muutaman vuoden. Ja ymmärrän sen, mutta mitä jos sairaala ei ymmärrä. Siskoni kohdalla olin siitä yhdestä ikävästä puhelusta lähtien shokissa. Automatkasta en muista mitään ja sairaalassakin odottelusta on pieniä pätkiä unholassa. Mun sisko on mun paras ystävä ja suuri tuki ja turva. Jaetulla ykkös sijalla mun elämäni tärkeimpissä ihmisissä ja mä en saanut sairaalassa edes hoitajaa tai ketään muutakaan kertomaan mulle, että onko tämä henkilö edes elossa! Se on väärin!

Ymmärränhän mä toki sen toisenkin puolen asiasta. Jos siellä sairaalassa olisi vuorokauden ympäri koko suku katsomassa sua, niin kyllähän se häiritsisi huonenaapuria. Mutta täytyykö kaikki sairaalatoiminta keskittää vaan muutamaan tehdasmaiseen rakennukseen, jossa kullekkin potilaalle on kahden sängyn verran neliöitä oleskella? 

perjantai, 3. tammikuu 2014

Moikka vaan maailma!

Minä kun luulin, ettei tätä päivää ikinä tule. Ajattelin, että blogin kirjoittamisen sijaan alkaisin kirjoittaa vanhan ajan lukollista päiväkirjaa, jos tarve vaatii, mutta kuinkas ollakkaan, täällä minä olen kirjoittamassa elämäni ensimäistä blogimerkintää kaikille mahdollisesti tätä lukeville. Tällä hetkellä toivon, ettei tätä ikinä ketään lue, mutta miksi? Jos haluaisin kaiken tulevan tekstin olevan salaista ja vain minun luettavissa, oisin laittanut asetukset toisella tavalla. 

No, kerrotaanpa hieman minusta itsestäni. Nimeäni en paljasta, mutta voitte kutsua minua Miharuksi. En myös tule ikinä kertomaan omaan tarinaani liittyvien ihmisten oikeita nimiä. Minulla on 2-vuotias poika nimeltä TT ja avopuoliso Masa. Masa käy naapuri kunnassa töissä viitenä päivänä viikossa ja minä olen pojan kanssa kotona. Satunaisia työtunteja teen kylämme ainoassa baarissa. Tai onhan se myös ravintolakin. Tosiaan, KYLÄMME! Asukkaita noin 3500. 

Toukokuussa meidän avoliitto muuttuu yhdellä kirjaimella avioliitoksi. No liittyyhän siihen muutakin. Sormukset, valat, juhlat. Niitä suunniteltu kohta vuoden päivät ja nyt ollaan jo saman vuoden puolella. 17. on tuo tärkeä päivä. Yllättävän hankalaa yrittää suunnitella 80 hengen juhlia kaikkine koristeineen, ruokineen ja viinoineen 5000 € budjetilla. En uskonut, että rahaa uppoisi niin paljon. 

Mutta luulen, että jatkan toisella kertaa häitteni kertomisesta. Nyt TT alkaa riehumaan siihen tyyliin, että ulkoilu on paikallaan.